Tahra iltapuvussa

me rentoudumme tv:n ääreen,
jos filmi on ongelmaton:
niin, ongelmiahan elämässä muutenkin on!
nälkiintyneiden pallomahat vain apeaksi mun saa
ja kuvat köyhyydestä valvottavat Patriciaa...
jos kohti kameraa
käy viime voimillaan bushmanni, Kymppitonniin se vaihdetaan.

-YUP: Porvariston hillitty charmi

Huomasin eilen itsessäni tunteita, joita voisi kuvata poliittisesti epäkorrekteiksi. Minua ei jostain syystä juurikaan liikuttanut se, kuinka monta ikkunaa anarkistit rikkovat tai kuinka monta tägiä he spreijaavat mainoksiin. (Siitä olin toki iloinen, että poliisihevosiin ei ilmeisesti tällä kertaa kajottu.) Sen sijaan tulin aidosti vihaiseksi siitä, miten luokkaretkeläisten reissusta "lähiöst linnaan" uutisoitiin.  Poliisien mottiin jäi niiden muutaman rähinöitsijän lisäksi lukuisia ystäviäni, toimittajia ja ulkopuolisia. Kikkelis kokkelis, mitäs läksit -huutelijoiden sopii muistaa, että mielenosoittaminen on perustuslailla turvattu kansalaisoikeus.

Mitähän ne meistä ajattelee?

Viime viikkoina on kansainvälisiä verkkokeskusteluja lukiessa tullut välillä poikkeuksellisen hyvä mieli omasta suomalaisuudestaan. Tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyn yhteydessä törmäsi todella usein hämmennykseen: miten on mahdollista, että Tom of Finlandin ja Tove Janssonin maa ei ole vielä tällaista lakia säätänyt? Suomihan on aina ollut edistyksellinen tasa-arvoasioissa, ettekö te antaneet naisillekin äänioikeuden todella varhain? Monen silmissä Suomi näyttäytyy tasa-arvon mallimaana, ja vaikka kuinka muistuttelisin itselleni, että meillä on vielä tälläkin saralla paljon tekemistä, saavat tällaiset puheet tuntemaan ylpeyttä siitä, mitä kansakuntani on saanut aikaan - vaikka tuossa kyseisessä laissa menikin hiukan turhan pitkään.