keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Miehen oikeudesta synnyttää

Viime päivinä ovat etenkin iltalehtien otsikot huutaneet mielenkiintoisia sanomia: kohta miehetkin voivat synnyttää! Kyseisen episodin sivujuonteena sai jo yksi erityisavustaja kenkää ja nettikeskustelut käyvät kuumina. Ketäänhän ei raflaavien otsikoiden harhauttamana kiinnosta se tosiasia, että keskustelun kohteena olevassa lainmuutoksessa on kyse perustavanlaatuisesta ihmisoikeuskysymyksestä eikä mistään laillistetusta friikkisirkuksesta.

Suomen lainsäädäntö sukupuolensa korjauttaneiden kohdalla vaatii, että saadakseen lopullisen "sinetin" korjaukselle henkilön on suostuttava steriloitavaksi. Tälle ei ole mitään lääketieteellistä, pakottavaa tarvetta. Pakkosterilisaatiolla on jo sanana epämiellyttävän fasistinen kaiku: Suomessakin menneinä vuosikymmeninä steriloitiin esimerkiksi mielenterveysongelmaisia naisia. Klaus Härön elokuva Uusi ihminen käsittelee tematiikkaa Ruotsissa. Uudessa translaissa ei siis ole kysymys siitä, että kuka tahansa mies voisi yhtäkkiä pamahtaa paksuksi ja pyöräyttää poikaset, vaan suhteellisen pienen ihmisryhmän oikeudesta päättää omasta ruumiistaan. Asia on periaatteellisella tasolla erittäin tärkeä. Pakkosteriloinnit eivät kuulu sivistysvaltioon.

On surullista, miten harhaanjohtavalla uutisoinnilla on onnistuttu sotkemaan keskustelu asiasta täysin. Hommaforumin aihetta käsittelevän ketjun avausviesti kiteyttää sananvaihdon tason hyvin.

Aina silloin tällöin täälläkin olemme pohtineet, mitä seuraavaksi "suvaitsevaisuuden" rintamalla tulee tapahtumaan? Otetaanko moniavioisuuden laillistaminen esille, vaiko pedofilian laillistaminen?

Mutta marssijärjestys onkin näköjään tämä. Miehille oikeus synnyttää, ja arvatenkin seuraavaksi naisille oikeus siittää!
Olen täysin sanaton.


Ei kommentteja: